Rap, rap, rap, rap, rap... Ääni kuuluu koiran tassuista, kun se juoksee ympäri asuntoa. Se on iloinen, kun tultiin kotiin. Ja niin olen minäkin.
Viikonloppu ja tämä viimeinen viikonlopun päivä oli aika raskas. Itkin jopa hieman tänään töissä. Osaltaan siksi, että olen mestari huolehtimaan asioista ja nyt on tosiaankin jotain huolehdittavaa ja toisaalta siksi, että näin hyvän työkaverin nyt (toistaiseksi) viimeistä kertaa. Hän muuttaa Skotlantiin rakentamaan itselleen uutta elämää. Olen iloinen hänen puolestaan, mutta samalla 'oi niin' surullinen. Samulia tulee hirveä ikävä. Onneksi sentään yhteydenpito on nykyään helppoa ja sähköpostiviestit lennähtävät silmänräpäyksessä, vaikka maapallon toiselle puolelle. Ja nyt on sentään hyvä syy lähteä matkailemaan kohti Skottien ihmemaata! :)
Nyt pitäisi oikeastaan kömpiä vällyjen väliin ja kiirehtiä unten maille, mutta millään ei saa aikaiseksi. Huomenna on aikainen herätys, kun koulu alkaa. Ei voi väittää, että lukuvuoden aloitus saisi alkunsa ruusuisesti, kun ensimmäiset neljä tuntia saan viettää "Sisäinen laskentatoimi" -kurssilla. Onneksi olkoon vaan minulle! ;)
sunnuntai 30. elokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Heippis,
VastaaPoistaPakko kommentoida, että oletpas laatinut hienon blogin! Oikeita arjen mietteitä ja tapahtumia – se on sitä parasta elämässä. Jos sinulle sopii, niin tässähän pitää ruveta vakkariseuraajaksi.
Toivottavasti olet toipunut laskentatointa sisältäneestä paluusta arkeen. Arkirytmissä on onneksi se hieno puoli, että usein jo pian alun jälkeen alkaa tuntua siltä, että asiat alkavat rullata omalla painollaan, tuttuja uria pitkin. Rutiineissa ei ole mitään vikaa, sanon minä.
Asioista huolehtiminen on toki tuttua... Ne kun tuppaavat jäämään pyörimään mieleen. Olen kuitenkin varma (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin), että kaikki tulee järjestymään tämän kanssa vielä parhain päin. Elämä ja polut johdattaa… eikä kaikkia keskusteluja ole vielä käyty.
Oli upea nähdä viikonloppuna ja päästä sanomaan ”hei hei” ihan livenä. Olen luottavainen, että ennen kuin huomataankaan olet jo visiteeraamassa Skottien maassa. Monia asioita ja ihmisiä tulee varmasti ikävä, työkuvioista etenkin sinua. Kanssasi on ollut aina hurjan hauskaa, ja vaikken sitä ole ehkä muistanut kertoa riittävän usein, töiden tekeminen kanssasi on ollut monen työpäivän pelastus.
Tsemppiä sinne ja paljon ”etärapsutuksia” Aarnelle! Viestitellään ja kuullaan!