Kuvia elämästä

1. Tältä näytin muutama vuosi sitten

Muutama vuosi taaksepäin laihduin huimasti (21 kiloa) rankan eron jälkeen. Yhtäkkiä kukaan ei tunnistanut minua. Tältä näytin silloin.

2. Toisinaan olen myös edustava

Ystävieni häissä olin pukeutunut stailistiystäväni ihanaan harmaaseen mekkoon. Nykyään minun ja mekon tiet ovat yhdistyneet jälleen, kiitos Jonnan! :)

3. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle mielelle

Asuin vuonna 2005 Englannissa. Tämä oli viimeinen ja samalla ikimuistoinen ilta ulkona Lontoossa. Nämä ilmeet ovat fiiliksessään niin vilpittömät, etten voi muuta kuin hymyillä kun näen tämän kuvan.

4. Tahtoisin elää tämän hetken uudelleen

Ihana pitkä matka Keski-Aasiassa. Voisin lähteä toistekin. Matka oli elämyksiä täynnä!

5. Muun muassa nämä ihmiset ovat huippuja

Yksi niistä ihanista illoista, joita olemme Inkan ja Jussin takapihalla viettäneet! :)

6. Minua ei naurattanut

Melko tarkkaan vuosi sitten löin kyynärpääni uimahallin pukukopin saranaan ja pyörryin tästä aiheutuneesta kivusta. Lopputuloksena oli murtunut nenä. Niin mun tuuria! Ei naurattanut ei.

7. Olin kaikkea muuta kuin onnellinen

Silloin muutama vuosi takaperin olin kovin onneton. Vappuna join itseni tähän kuntoon. Tänään (vapun kunniaksi) sain tämän kuvan ystävältäni Joonakselta. Nyt jo jaksaa tämäkin hymyilyttää.

8. Tämä on mielestäni kaunis kuva

Taas kerran yksi Aasian reissun kuvista. Mutta en pääse mihinkään siitä, että noin 45 kilometrin, noin kahden kilometrin nousun ja puolentoista päivän patikoinnin jälkeen tämä maisema vei sydämeni.

9. Kuva jostakusta jota rakastan

Pieni kummipoikani ja minä. Tarvitseeko muuta sanoakaan.

10. Minä sellaisena, miltä haluaisin näyttää muiden silmissä

Voi kun aina näyttäisi näin energiselta, iloiselta ja itsevarmalta. No, turha luulo. Kuten ystäväni hauskasti sen ilmaisi: "Leuka alas ja kohti uusia pettymyksiä!" :)

11. Kuva, jossa esittelen uutta hiustyyliäni

Englannista muuton jälkeen värjäsin hiukseni mustaksi. Älykkyysosamääräni nousi välittömästi!

12. Uusin kuva minusta

Tämä on viimeisin kuva minusta.

Oikein hauskaa vappua kaikille!

Suuri etsintä

Asunnon etsintä on nyt lähtenyt täysin käyntin. Muutamat ilmoitukset on laitettu nettiin ja lauantain Hesariin on rustattu muutama rivi. Puskaradio on pauhannut jo puolentoista viikkoa toden teolla. Hesarin ilmoitus kyllä vähän jännittää, sillä sunnuntain lehti on normaalisti se kaikkein tehokkain ilmoituskanava. Nyt vapun vuoksi lehteä ei ilmesty sunnuntaina ja todennäköisyys, että vappuaamun Hesari jää joltakulta lukematta lienee enemmän kuin suuri. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta. Toivottavasti soittoja tulee ja sopiva asunto löytyy!

Tähän mennessä olen saanut kaksi asuntotarjousta. Toinen netti-ilmoituksen ja toinen puskaradion kautta. Puskaradion tarjous ei ollut valitettavasti ollenkaan varteenotettava, sillä hinta oli huikea 750 €. Summa, johon minun yksineläjän budjettini ei todellakaan taivu. Toinen tarjous taas oli osittain hyvä, mutta jäin epäilemään sitä muutaman epäkohdan vuoksi. Tässä asunnossa on parvi, jota en toivoisi kodissani olevan, eikä siellä ole OLLENKAAN säilytystilaa. Tosin asunto on korkea ja siellä on toimiva TAKKA. Nyt täytyy odotella soittoja ja toivon mukaan sopia näyttöjä.

Vastaus oli ei

Kävin sitten viime viikonloppuna katsomassa tuota kolmiota korkeilla huoneilla. Asunto oli kaikkea sitä mitä se etukäteen lupasikin. Kaikki listaamani plussat olivat oikein. Vain yksi asia puuttui. Tämä ei ollut minun kotini. Joskus sen vaan tuntee. Kodin etsintä siis jatkukoon!

Viikonlopun jälkeen olen ollut rättiväsynyt. Maanantaina makasin sohvalla viltin alla ja palelin, vaikka aurinko porotti suoraan ikkunasta. Ehkä töissäkäynti melkein kuukauden jälkeen ottaa veronsa. Viikonloppu ei muutenkaan ollut se kaikkein rentouttavin (kello viiden tai kuuden herätyksineen). Olin vierasilla vanhempieni luona ja tottakai paikalla oli myös pintä perhedraamaa. Tällä kertaa en ollut millään lailla osallisena koko soppaan, mutta toisten rauhoittelu ja härdellin keskellä luoviminen ei ole jotain mitä voisi kutsua rentouttavaksi. Totesinkin itselleni sunnuntaina töihin lähtiessä: "ihana päästä töihin lepäämään".

Täytyy sanoa, että odotan ihan mielettömästi Helsinkiin muuttamista. Ajatella, ettei minun sitten tarvitse matkustaa kolmea-neljää tuntia päästäkseni lähemmäs työmaata, majailla toisten nurkissa ja järjestellä jatkuvasti aikatauluja. Viikonloppuina työskentely ei tunnu pian enää missään!

Päättämisen sietämätön vaikeus

Olen ongelmissa. Tarkoitus on muuttaa ja siirtää elämä Jyväskylästä Helsinkiin kesäkuun alussa. Muuton puolesta puhuu moni järkevä seikka, kuten se että koulu Keski-Suomessa alkaa olla vähissä ja koko perheeni taas majailee eteläisessä Suomessa. Lisäksi minulla on osa-aikatyö pääkaupungissa. Eipä tuo muuttaminen niin kummallista ole, olenhan tehnyt sen aiemmin jo 16 kertaa (huokaus). Varsinaiseksi ongelmaksi on muodostunut omat ominaisuus-, hinta- ja sijaintivaatimukseni ja niiden yhdistäminen sopivan asunnon metsästyksessä. Helsingin hintataso ei tullut yllätyksenä, mutta nyt kun ensimmäistä kertaa olen etsimässä asuntoa vain itselleni (ja Aarnelle) tuntuu kohtuullisen hintaisen, mukavan kodin löytäminen lähes mahdottomalta. Asunto, jota etsin maksaa lähelle 600 € kuussa ja sellainen summa pienillä tuloillani saa epäröimään. Onko minusta maksamaan tuollaista summaa yksin? Voi huokaus!

Olen pitänyt oman kodin löytämistä todella tärkeänä ja lähestynyt asiaa sillä mentaliteetilla, että "nyt haetaan pitkäaikaista" kotia. Jotta asunnon etsintään tulisi hieman lisää vaikeustasoa, sain eilen loistavan tarjouksen upeasta kodista, mahtavalla sijainnilla, huippu hintaan! Ainoa ongelma on se, että vuokraisin yksiön sijasta puolet kolmiosta...

En oikein tiedä mitä ajatella. Oman (siis VAIN MINUN) kodin löytäminen on kaiken aikaa ollut se tärkein kriteeri asunnon etsinnässä. Nyt kuitenkin tuntuu, että ehkä sittenkin olisi hyvä hieman laskea vaatimustasoa. Ainakin joltain osin. Tavallisesti en olisi hetkeäkään harkinnut tuollaista kimppakämppävaihtoehtoa, mutta nyt kaikki faktat puhuvat asunnon puolesta.

Tässä hieman tarjotun asunnon plussia:

• talo on vanha uudisrakennus, asuntoja siihen on rakennettu vasta viime vuonna. Näin ollen asunnossa on kaikki uuden ja vanhan talon hyvät puolet.
• noin kolmemetrinen huonekorkeus
• leveät ikkunalaudat
• vanhanaikaiset patterit
  
• puu(n näköinen) lattia (joko laminaattia tai parkettia, en ole vielä nähnyt kuin valokuvissa)
  
• uudet kodinkoneet
• ASTIANPESUKONE!!! +++ (vihaan tiskaamista)
• pesukone mahtuu kylppäriin
• myös kylppäri on luonnollisesti uuden karhea
• paljon kaappitilaa
• kämppis on tuttu (muttei sydänystävä, mikä on mielestäni hyvä) ja joustava ja kaiken lisäksi paljon poissa +
  
• kaikki huonekaluni mahtuvat asuntoon ++
• asunnon sijainti on loistava. Vain neljä kilometriä töihin (ennen asuin vain 400 m lähempänä), joten voisin helposti kulkea töihin jalan tai pyörällä.
• sijainti on muutenkin juuri siltä alueelta jonne olen kaiken aikaa halunnut
  
• hieman rauhallisempi sijainti: ison tien / hyvien kulkuyhteyksien läheisyydessä, mutta sopivasti välimatkaa isoon tiehen
• ihana puistomainen ympäristö +++
  
• pilkottava merinäköala ++
• hinnan nousua tämän hetkiseen asumiseeni tulisi maksimissaan noin 50 €, kun taas yksiöön muuttaessa ero olisi vähintään150 € ++++
• koiran saa viedä asuntoon +++
  

Kuulostaa ainakin omasta mielestäni aivan loistavalta. Ellen siis olisi etsimässä yksiötä.

Tässä vielä pari kuvaa (en tosin osannut laittaa niitä oikeaan järjestykseen):

Keittiö

Kylpyhuone

Talo ulkoa

Rappukäytävää

Tämä olisi minun makuuhuoneeni

Kuitupöllyssä

Aloitin tuossa jokin aika sitten uuden neuleen (jälleen kerran). Tällä kerralla työn alla on epä symmetrinen "neuletakki" pellavalangasta. Ihastuin mallin rentouteen ja ajattelin, että neule olisi täydellinen työvaate kesäkuumalla. Lankakaupassa käytyäni varmistuin myös pellavan luonnollisen värisestä ja totesin, että värihän sopii jopa naamatauluuni!

Kuva ja malli Garnstudiolta

Ajattelin pellavan olevan myös mielettömän kiva materiaali työstää. Ja onhan se. Tavallaan.

Pellavalankaa on helppo ja nopea neuloa. Fiilis on vähän samanlainen kuin neuloisi oikein ohutta paperinarua. Vielä kun tarkoituksena ei ole saada aikaan tiivistä neulosta, vaan löysähköä verkomaista pintaa, luulisi neulontakokemuksen olevan loistava! Aivan: LUULISI!

Heleppoa ku heinänteko!

Pellavan neulominen onkin helppoa ja tavallaan mukavaa. Ainut vaan, että langasta pöllyää pellavakuitua jokaisen puikon heilahduksen aikaansaamana. Kaikki vaatteet ja pinnat (tietokonetta myöden) ovat pellavapölyssä. Kuitupöly takertuu silmälasien linsseihin, käsien kuivaan ihoon. Se tunkeutuu hengityksen mukana suuhun ja löytää tiensä suuhun ja silmiin. Koko ajan kutittaa jostain. Mieli tekisi jatkuvasti hieroa nenää ja silmiä.

...mutta ah, niin pölyistä! Esimerkkinä legginssien pintaa.

Tällä hetkellä koko pellavalanka"pelleily" mietityttää. Työ toki etenee melko nopeasti, mutta työstäminen on äärimmäisen ikävää. Langat on kuitenkin jo ostettu ja toistaiseksi jaksan uskoa siihen, että neule valmiina (kasteltuna ja ommeltuna) ei enää pöllyä eikä kutita.

Itsensä haastamista

Ajattelin sunnuntain kunniaksi ottaa matkailun puheeksi. Matkailu on minulle hieman kaksiteräinen miekka, sillä samaan aikaan pelkään ja rakastan matkailua. Mielestäni ei ole montaa yhtä asiaa avartavaa ja mielenkiintoista asiaa, kuin maailmaan tutustuminen. Eikä yhtä pelottavaa. Juuri tästä pelottavuudesta johtuen olen yrittänyt pakottaa itseäni maailmalle mahdollisimman paljon. Mikään ei kasvata yhtä paljon kuin pelkojensa kohtaaminen.

Mikä ihme siinä matkustamisessa sitten pelottaa? Olen pinestä lapsesta lähtien ollut jännittäjä. Jopa lähikioskille meno ja kioskin tädin kanssa puhuminen tuntui minusta aivan kamalalta. Omaksi selviytymiskeinokseni olen ottanut pelottavien asioiden kohtaamisen. Siispä minusta on vuosien aikana kehittynyt melko hyvä esiintyjä; enää en pelkää puhua suurellekaan yleisölle, jännitän kyllä! Olen myös yrittänyt matkustaa mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon.

Matkustamisessa en ole onnistunut (vielä!) yhtä hyvin kuin esiintymispelon kanssa. Mutta olen edistynyt paljon. Lapsuuden perheessäni ei kovin paljoa matkusteltu. Nyt aikuisella iällä olen monesti ihmetellyt kuinka erilaisiksi minun ja melkein kaksi vuotta vanhemman sisareni elämät ovat muodostuneet. Yksi suuri ero on tekemämme matkat. Sisareni on matkustanut vain kahteen eri kohteeseen elämässään: Kreetalle ja Tukholmaan. Tämä johtunee siitä, että olemme painottaneet elämässämme aivan eri asioita. Hän perhettä ja minä... ...ööö... ...no kaipa sitten sitä, että tuntisin itseni mahdollisimman hyvin ja olisin mahdollisimman avarakatseinen ihminen.

Vanhempanikin ovat alkaneet matkustaa vasta sen jälkeen, kun lapset ovat lentäneet pois pesästä. Suurin osa matkoistani onkin tehty vasta sen jälkeen kun muutin pois lapsuuden kodistani. Pienellä opiskelijabudjetilla olen onnistunut vähintäänkin kohtuullisesti löytämään itseni milloin mistäkin maailman kolkasta. Jossain vaiheessa tavoitteeni oli matkustaa kerran vuodessa ulkomaille. Nykyään se ei valitettavasti onnistu, mutta en silti usko matkojeni olevan matkustettu.

Tässä maailman kartta josta selviää vierailemani paikat:


visited 15 states (6.66%)
Create your own visited map of The World

Vain 6,66% maailman paikoista koettu! Muutama paikka vielä jäljellä! :)

Vierailu tai matkustus ei kyllä välttämättä ole se kaikkein sopivin sana ihan jokaiseen merkitsemääni maahan, sillä asuin vuoden Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissakin vietin yhden kesän osana amerikkalaista perhettä. Mutta kaikki tyynni, vieraalla maalla näissäkin tapauksissa ollaan oltu.

Niin sanotulla rantalomalla olen käynyt vain kahdesti. Kahdeksan vuotiaana Kreikassa ja noin 20-v. Tunisiassa. Erikoisimmat matkakohteeni ovat luultavasti olleet 2007-08 vuodenvaihteen matka Valko-Venäjälle ja kesän 2008 kuukauden reissu Keski-Aasiaan. Kipinän entisiin Neuvostoliitonmaihin minulle antoi ystäväni Markus, joka on yksi erikoisimmista matkailijoista, jonka tiedän.

Minä ja Markus Minskissä

Keski-Aasian reissulle eksyin juuri tuolla Valko-Venäjällä tutustumieni ihmisten kautta, joten matkaillessa ei todellakaan voi aina tietää minne tie vie.

Minä ja varpaat Kirgisiassa

Laiskuri auringossa

Olen ollut viimeiset neljä päivää erittäin laiskalla tuulella, enkä näin ollen ole saanut juuri mitään tehtyä. Päässä pyörii lähinnä: "Laiskuria laulattaa..." Tai oikeastaan ei edes naurata niin paljoa, sillä laiskotellessa eivät hommat etene. Kotitehtävät, esseen kirjoitukset, kankaankudonta ja muut projektit laahaavat perässä.

Tänään sentään jaksoin käydä Aarnen kanssa kivalla lenkillä, sillä aurinkokin paistoi kerrankin kirkkaalta taivaalta. Olin varustautunut ulos hieman liian paksulla takilla, sillä kevät päivä osoittautui yllättävän lämpimäksi. Liian lämmin oli myös Aarnella. Koira parka läähätti auringossa minkä kerkesi. Hieman huolestuttaa kuinka meidän käy kesällä. Toki nyt oli tosi aurinkoinen päivä, mutta ulkona ei silti ollut kuin maksimissaan +15 astetta lämmintä auringossa. Varjopaikoilla oli siis huomattavasti viileämpää. Silti mietin mitä tapahtuu, kun ulkona on sen +20 astetta varjossa. Aarnella ei nyt ole edes kovin pitkä karva. Täytynee kesällä leikata karvapeite pojalta kokonaan pois.

Ihana tylsyys!

Nyt on pääsiäiset vietetty ja vuosiakin kilahti laariin pyhien aikaan. Vietin eilen 29. syntymäpäivääni. Vaikka ikä luo joitakin paineita, viimeinen vuosi "kaksikymppisenä" on nyt meneillään ja vuoden päästä on kai myönnettävä tosissaan olevansa "aikuinen", oli varsinainen syntymäpäivä ihana.

Ihanuus koostui seuraavista toiminnoista: nukuin pitkään, söin, töllötin leffoja tv:stä, kävin Aarnen kanssa ulkona ja nukuin päikkäreitä. Mahtavaa! Harvoin voi yhtä antaumuksella viettää "tylsää" päivää. Jotenkin nautin siitäkin, etten nähnyt ketään. Olisinpa jopa toivonut, ettei puhelimeenkaan olisi tarvinnut vastata.

29-vuoden kypsään ikään tultaessa olen ilmeisesti oppinut nauttimaan omasta seurastani. Olisihan se kiva, jos vieressä köllöttelisi joku muukin kulta tuon Aarnen lisäksi. Mutta kun ei niin sitten ei. Syvällä sisimmässäni uskon, että prinssi Oikean ja minun tiet jonain päivänä kohtaavat. Sitä ennen on muistettava itseään näillä olohuoneen seinältänikin löytyvillä sanoilla:

Tellua töllöttävä koissu

Olen alkanut epäillä, että katson liikaa telkkaria. Syy tähän ei suinkaan ole se, että tuntisin ajan olevan kortilla, osaisin televisio-ohjelmien esitysajat ulkoa tai tuntisin television aikatauluttavan elämääni. Olen vain tässä viimeaikoina huomannut, että perheen pienimmäinen Aarne 1-v. tuijottaa tellua antaumuksella. En pidä ihmeellisenä sitä, että koissu silloin tällöin kiinnittää töllöön huomiota, mutta monen kymmenen minuutin telkkarinkatsomissessiot kyllä hieman ihmetyttävät.

Näin meillä katsotaan telkkarista Avaraa luontoa:

Projektia pukkaa

Ajattelin laittaa vielä pitkä perjantain kunniaksi vähän kuvia viimeisimmästä käsityöstäni, joka on vielä vaiheessa. Keittiön maton sain valmiiksi jo viime vuoden lopulla, mutta nyt on aika tehdä jotain muuta keittiöön.

Tältä näyttää työmaa...


...ja tässä keskeneräistä urakkaa.

Hullun hommaa...

...sanoin ex-apelleni, kun ensimmäistä kertaa näin hänen mitalinsa kaikenkarvaisista hiito- ja juoksukisoista. Jälkeenpäin kyllä vähän hävetti, sillä emme montaa kertaa olleet tavanneet ennen tätä kohtaamista.

Tänään harjoittelin hullun hommaa itse. En suinkaan juoksemalla tai hiihtämällä, vaan siivoamalla! Aloitin reippaana tyttönä jo ennen kello yhdeksää roudaamalla alakerran pesutupaan ensimmäiset koneelliset pyykkiä. Päivän aikana olen onnistunut toteuttamaan hulluutta ikkunoiden, lattioiden ja MATTOJEN pesulla.

Eihän tuo mattojen pesu mitään, jos matto on niin pieni, että se pesukoneeseen mahtuu, mutta nyt oli pakkomielteenä saada olkkarin 120x160cm matto pestyä. Eipä muuta kuin kylppärin koko 1,5 neliön lattiapintaala käyttöön, neiti polvilleen ja mattoa vääntämään mitä eriskummallisimpiin asentoihin, jotta jokainen osio tulee pestyä. Kyllähän se matto loppujen lopuksi pestyksi tuli, mutta tiedä häntä kuinka loistavin lopputuloksin kuitenkaan. Maton huutelu ja "kuivaksi puristelu" kun tuottivat hieman ongelmia. Pienen väännön jälkeen onnistuin kuin onnistuinkin raahaamaan märän käärön yläkerran mattojen tamppausparvelle. Sinne sen sitten jätin valumaan ja jättämään kivoja liiloja värijuovia lattiaan. Täytynee huomenna maton kuivettua käydä pesemässä yleisten tilojen lattioitakin.

Nyt on kyllä mukavaa istua puhtaassa kodissa. Joskin polvet ovat lähes vereslihalla ja lattiat paljaana. Hullun hommaa sanon minä!