Mörkö sängyn alla

Olen huomannut tässä viimeaikoina, että sänkyni alla asuu jokin outo otus. Se häviää sinne aina tilaisuuden tullen, eikä sitä näe kuin ani harvoin. Joskus se kuitenkin kurkistaa helmalakanan alta.

Mörkö sängyn alla

Viiliää loruilua

Heinäkuu on lähtenyt reippaasti liikkeelle. Fiilis on nyt oikeasti huimasti positiivisempi kuin edellisen postauksen aikaan. Palkkapäivällä, ihanine lomarahoineen, ei tietenkään ole ollut mitään tekemistä asian kanssa! :)

Sain juhannuksen jälkeen vihdoinkin uuden uunin ja nyt olen päässyt testailemaan kaasu-uunin ihania saloja. Tähän mennessä "roasted potatoes" ja lämpimät voikkarit ovat valmistuneet kunnialla. Leipomuksiin asti en ole vielä päässyt, mutta mustikkapiirakka-ainekset on jo hankittu. Näin kuumalla kelillä ei paljon huvita asuntoa uunilla lämmittää. Kylmät ruuat maistuvat nyt paremmin. Viime viikolla innostuin tekemään viiliä itse ja loistavaa viiliä siitä tulikin. Ensi kerralla teen hieman pienempiä annoksia, tämän kertaiset kahden desin viilit ovat himpun verran liian isoja minun makuuni. Viilin tekeminen on mukavaa, helppoa ja siinä säästyy muutama pennonen.

Tässä viili-ohje:

Tarvitset yhden purkin valmista viiliä ja noin 8 desiä maitoa. Sekoita viili juoksevaksi ja jaa se sitten viiteen kuppiin. Kaada kuhunkin kuppiin 1 ½ desiä maitoa ja sekoita viili-maito seos. Peitä kupit esimerkiksi tuorekelmulla ja anna saostua 1 - 1 ½ päivää, kunnes viili on jähmettynyt. Nosta viilit kylmään ja nauti viileinä. Kotona tehty viili säilyy noin viikon. Itse käytän viiliä varten luomutuotteita.

Ihanaa kotiviiliä <3

Laitoin ystävilleni sunnuntaina pienen paketin postiin. Paketti sisältää Nathalie Lahdenmäen Origami-lautasen ja sen sisällä on ystäväni Elinan kihlasormus, jonka hän taidokkaasti unohti luokseni täällä kyläillessään. Myös Elinan miehen, Jukan sormus on seikkaillut omilla teillään. Se on muun muassa harhaillut uintiretkellä järven pohjassa saakka. Kirjoittelin paketin mukaan pienen lorun, jossa onnittelin Elinaa kouluun pääsystä ja Jukkaa gradun valmistumisesta. Lorussa esiintyy myös heidän kissansa Miska. Loru meni jotakuinkin näin:

Elina ja Jukka!

Ystävät rakkaat,
Jukka, mieti tarkkaan ennen kuin sormuksen järveen nakkaat.

Elina kutsui teitä nimellä: "tuurihaukat",
mutta mitä vielä luulette, pienet raukat!
Ei tuurilla ole sijaa tässä,
kohtalon muovaamassa elämässä.
Elinan tienä on selvästi taidekasvatus,
ja gradun myötä paisuu Jukan status! :)
Onneksi olkoon nyt teille,
juodaan maljat joskus molemmille!
Täältä tulee yksi Veli-Hopea,toivottavasti toimitus on nopea.
Mukana sen kulkee origami,
siitä tykännee joka hani.
Origamiin on hyvä sormuksen laittaa,
sieltä se tiensä takaisin sormeen taittaa.

Soitellaan pian,
muuten tulee ikävä ihan.

Ai niin!
Miskalle Aarnelt terkkui,vaikkei ne ookaan mitään serkkui!
Hali-pus!
-Neiti Ruusupuu

Nathalie Lahdenmäen origami. Kuva: Design Forum Finland

Kohta täytyy ruveta aamupalalle, sillä töihinkin täytyy ehtiä. Nyt heinäkuussa olen ollut melkein joka päivä töissä. Mukaan on mahtunut ainoastaan kolme vapaa päivää, joista yksi oli eilen. Seuraavan kerran olenkin vapaalla sitten ensi viikon maanantaina... ...sitä odotellessa. :)

Naurua vailla, mutta toivoa elätellen

Kai se pitää tännekin kirjoitella. Ennemmin tai myöhemmin. Asunto Helsingistä tuli vuokrattua, remontti tehtyä ja kaikki tavaratkin sain raahattua kaupungista toiseen! Hommaa on siis ollut riittämiin, eikä takaiskuiltakaan ole vältytty. Tavarat hakevat vielä paikkojaan, joten vielä ei kuvia "valmiista" kodista ole näytettäväksi. Remonttikuvia sentään löytyy ja niiden avulla voisinkin tehdä hieman kuvareportaasia touko-kesäkuun vaihteesta.

Tältä näytti keittiö ennen remonttia. Tässä näette myös hienon muovimaton, joka piristi koko asunnon ilmettä...

Kutakuinkin tältä näyttää keittiön toinen pääty, nyt remontin jälkeen. Ikkunan eteen "ängin" minulle niin tärkeän pakastimen.

Lähikuvaa jääkaapin kulman aiemmasta kunnosta. Kodinkone on mielestäni vähintäänkin mielenkiintoisesti asennettu.

Siloittelin sitä hieman, ja nyt se on minusta parempi kuin aiemmin. Vaikkei ihan täydellinen olekaan... :)

Keittiön toinen pääty sai vaaleanpunaista pintaansa.

Asunnon lautalattia saatiin esiin kolmen muovimaton alta. Tätä "kivaa ja pientä" kohtaa huolimatta matot lähtivät irti lattiasta jokseenkin kunniallisesti.

Mattoa poistettiin tiukista kohdista näin!

Ja lattian aiempia (vähintäänkin mielenkiintoisia korjausyrityksiä betonilla) korjattiin näin.

Lattian maalaus ei sujunut ehkä ihan ilman kommelluksia. Tämä oli siitä hauskimmasta päästä ja vaati ainoastaan pensselien pesua.

Tämä taas ei ollut ollenkaan hauskaa. Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen pääsimme toteamaan, kuinka jotkin lattian kohdat olivat imeneet itseensä liimaa ja nyt hylkivät maalia. Nämä kohdat jouduimme hiomaan ja käsittelemään uudelleen. Siinä välissä teimme muutaman taikatempunkin.

Onneksi taikatemput toimivat ja lattia saatiin vihdoinkin valmiiksi! Kivoin kommentti, jonka lattiasta olen saanut oli: "Tämähän on kuin mummolan lattia!". Ihana siitä tuli. <3

Tapettien alta paljastui "kanankakkaseinä", joka iloisesti mureni sitä kosketettaessa. Seinät menivät siis tasoitukseen...

Lopulta seiniin saatiin väriä päälle. Erityisen iloinen olen eteisen väristä. Tuota väriä rakastan!

Huoneen patterin taus maalattiin samalla värillä kuin sängynpäätykin. Ristin värin maitokaakaoksi. ;)

Muutto saatiin vihdoin tehtyä. Ihan hyvinhän tänne koko omaisuuteni mahtuu. Kuka löytää kuvasta sohvan?!?

Pikku-Possu parka pääsi hengestään muutossa. Jäämme kaipaamaan hänen iloista hymyään. Pesukoneen saa käyttöön sitten joskus, kun on varaa palkata putkimies tekemään keittöön tarvittavat liitännät.

Tavarat alkavat pikkuhiljaa hakea paikkaansa, mutta onneksi ette näe selkäni taakse!

Tämä on tällä hetkellä lempipaikkani asunnossa, jonka kodiksi kutsumista alan nyt harjoittelemaan.

Huomaan etten osaa ollenkaan sisäistää sitä, että todellakin asun täällä nyt. Tuntuu kuin tämä olisi JÄLLEEN KERRAN vain joku väliaikaisratkaisu. Ehkä sisäistämisen vaikeus johtuu siitä, että asiat ovat enemmän tai vähemmän levällään. Kaikenlaiset pienet takaiskut ovat hidastaneet kotiutumista.

Tässä muutamia kompastuskiviä... Liettä en saanut pitkään aikaan käyttöön ja kun se vihdoin onnistui, ei uunia voinut sen kunnosta johtuen ollenkaan käyttää. Kaasuyhtiön asennuslaskua odottelin kauhulla ja he muistivatkin minua lähes kolmensadan euron edestä. Säilytystilaa uudessa kodissani on huomattavasti vähemmän kuin mitä ennen oli, joten edessäni on kirpputorireissu, jota en ole päässyt tekemään, sillä töitä on (onneksi) riittänyt nyt kesällä hyvin. Jotteivat asiat olisi liian helppoja, ovat polveni reistailleet aina remontista lähtien. Lopulta jouduin lääkärin vastaanotolle pienen jalkapallon kokoisen polveni kanssa ja selvisi, että polvilumpion limapussi on tulehtunut. Lääkäri määräsi täys liikkumiskiellon, jota kärsivällisesti noudatinkin täydet viisi päivää. Viiden makuu päivän jälkeen oli pakko palata töihin, sillä keskeneräisessä kodissa alkoivat seinät kaatua päälle.

Onneksi tähän kaikkeen "kurjaan" on tulossa myös helpotuksia. Polvet alkavat pikkuhiljaa parantua (kun vain jaksaisin ottaa rauhallisesti niiden kanssa), juhannuksen jälkeen saan uuden uunin ja pääsen keittohommiin, laskuja voi siirtää ja sumplia ja kyllä sitä varmasti jossain vaiheessa tavaratkin löytävät paikkansa. Täytyy vain yritää ajatella positiivisesti, vaikka juuri nyt ei mikään nauratakkaan.

Vaaleaa roosaa ja limen vihreää

Vuokrasin asunnon. Piste. Eilen tein ihan oikeasti sen sopimuksen ihanasta, uudesta asunnostani! Ja jopa avaimet luovutettiin minulle jo näin etukäteen. Asunto tulee vapautumaan 23. päivä tätä kuuta. Tämä tarkoittaa vähintään viittä tehokasta remonttipäivää ennen viikonloppua ja kuun viimeistä päivää. Huomenna täytynee soitella vuokranantajalle ja kysellä mitä hän oikeastaan tarkoitti sillä, että saan remontoida asuntoa mieleni mukaan. Ihmiset kun ovat niin erilaisia ja sama asia voi tarkoittaa montaa eri asiaa eri ihmisille. Kun minulle sanotaan, että saan vapaasti remontoida, se tarkoittaa sitä, että revin lattiat ja seinät auki ja etenen siitä eteenpäin. Jollekin toiselle se tarkoittaa lupaa maalata, kunhan värinä käytetään vain maalarin valkoista.

Seinät nyt alkajaiseksi ajattelin maalata, mutta saas nähdä saanko käyttää värejä asunnon muodon muutokseen. Haaveissa välkkyy vaaleaa roosaa ja limen vihreää, sekä korostusvärejä ja helmen valkoista kuultomaalia. Olen värvännyt aika liudan apureita jo valmiiksi ja innokkaimmat heistä jo miettivät olisiko fiksumpaa etsiä muovilattian alta aitoa puuta vai rakentaa uutta laminaattilattiaa. Ja minä kun en vielä tiedä saanko edes luvan koskea koko lattian pinnoitukseen!

Olen jälleen kerran vanhemmillani yökyläilemässä, sillä työmatka Lahdesta Helsinkiin on huomattavasti lyhyempi kuin matka Jyväskylästä Helsinkiin. Valitettavaa tässä ratkaisussa on vain se, että esimerkiksi juuri nyt isäni tuijottaa jääkiekon maailmanmestaruuskisoja juuri siltä paikalta, missä minun pitäisi olla jo nukkumassa. Aamulla herätys on viimeistään kuudelta ja kello on jo 15 yli puolen yön. Voi kuinka nautinkaan sitten, kun saan herätä aamulla omasta kotoa ja matkustaa työpaikalle vaivaiset alle neljä kilometriä!

Vuokrasin asunnon, kai.

Niin siinä pääsi sitten käymään, että asunto on vuokrattu. Tai siis tavallaan on vuokrattu. Sopimus on tähän mennessä tehty ainoastaan suullisena, joten jokin osa aivoistani ei suostu uskomaan asiaa vielä ihan todeksi. Ihan oikea, kirjallinen sopimus kyllä tehdään mahdollisimman pian, mutta siinä kestää hetken, sillä uudet vuokranantajani asuvat hieman kauempana Helsingistä.

Eilinen oli hyvin rankka päivä, kaikkine asunnon etsimisjuoksuineen ja hirveine näyttöineen. Viidestä eilen katsastamastani asunnosta uusi kotini oli se neljäs. Siihen mennessä olin jo ehtinyt menettää toivoni asunnon löytämisestä, sillä aiemmat kohteet olivat olleet enemmän tai vähemmän täysiä pommeja isoilla hintalapuilla varustettuna. Lähestyinkin uusinta asuntonäyttöä raskain mielin. Yllätys oli suuri, kun astuin tähän kotiin sisään. Pimeäksi kuvittelemani asunto olikin erittäin valoisa ja vaikka asunnon ikkuna oli raollaan, ei alapuolella kulkevan kadun vilkas liikenne kantautunut aivan tähän pieneen asuntoon asti.

Yksiön huone oli ihanan tilava eikä keittokomerokaan ollut aivan toivottoman pieni. Kylpyhuoneeseen ei valitettavasti mahtunut pesukonetta, mutta se sentään oli uusittu viimeisen vuoden aikana. Kylpyhuone loistikin siistinä ja kivana pakettina, pienuudestaan huolimatta. Keittokomero oli huoneista kaikkein ikävimmässä kunnossa, mutta nurkassa kököttävä kaasuliesi oli pelkkää plussaa. Arvioin välittömästi, että keittokomeron ikkunan alla olevaa pöytätasoa voisi nostaa sen verran, että sen alle voisi saada huoneistosta puuttuvan pakastimen. Loistavaa! Vielä kun keksisin tavan änkeä pesukone keittiöön! :)

Nyt ainoa ongelma oli se, että asuntoa katsomassa oli noin 11 muutakin asunnon etsijää. Mitään haastatteluja ei esitetty ja olo olikin kuin mahdotonta lottovoittoa odotellessa. Päätin ottaa härkää sarvista ja lähettää asunnon omistajalle tekstiviestin, jossa kerroin pitäväni asunnosta ja toivovani saavan sen itselleni. Pari tuntia ehti vierähtää ennen kuin puhelinsoitto tuli. Omistajan tytär ja asunnon tämän hetkinen vuokralainen olivat molemmat pistäneet minut mieleensä, ja esittivät nyt, että huoneisto vuokrattaisiin minulle. Hihkuin sisäisesti riemusta, kun keskustelin asiasta vuokranantajan kanssa.

Yksi kivoimmista asioista tässä uudessa asunnossa on se, että sen omistaja ilmoitti minulle, että voin remontoida siellä niin paljon kuin minua huvittaa. Ja he maksavat viulut! Ihan hirveitä ei asunnossa varmaankaan ehdi tehdä, sillä remontointiaikaa ennen muuttoa on huimat neljä päivää. Ajattelin kuitenkin satsaavani seinäpintojen uudistamiseen. Katsotaan mitä saan aikaan!

Vähän minua vielä jännittää, sillä vuokrasopimustahan ei vielä ole kirjoitettu. Pieni pessimisti sisälläni huutaa, ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma. Tämä siitäkin huolimatta, että vuokranantajani sanoi tämän suullisen sopimuksen pitävän.

Niin lähellä, mutta niin kaukana

Vihdoinkin on vähän muutakin kirjoitettavaa kuin sitä iän ikuista asuntotuskailua. Vaikka kyllä sitäkin on vähän tiedossa... :)

Keittiöpyyhekangas, jota olen vuoden alusta asti kutonut, valmistui tänään! Tosin siinä on vielä hieman fiksailtavaa, ja ne pyyhkeetkin siitä pitäisi ommella, mutta valmis kangas kaikki tyynni. Tässä kuva kankaasta (älä välitä huonoista väreistä):

Tästä tulee siis yhteensä neljä pyyheparia.

Olen viimepäivät ollut todella stressaantunut ja ylikierroksilla tämän asuntohomman takia. En ole saanut kunnolla nukuttua, enkä oikein osaa keskittyä mihinkään. Eilen jopa unohdin syödä, kun hötkyilin paikasta toiseen vailla mitään järkeä. Huomenna olen vihdoin menossa asuntonäyttöihin. Päivän ajaksi olen onnistunut sopimaan VIISI näyttöä. Valitettavasti niistä ainoastaan yksi on sellainen asunto, jonka oikeasti kodikseni haluaisin. Muut ovat ihan ok-vaihtoehtoja, mutta jokaisessa niissä on jotain vikana: sijainti suuren, vilkkaan tien varrella, ikkunat pohjoiseen (tämä asunto ei koskaan ole TODELLA valoinen), ei OLLENKAAN kaappi- tai säilytystilaa jne... Lisäksi asunnot ovat melko pieniä, ja tottakai: kalliita.

Onneksi joukossa on yksi helmi: unelma-asuntoni. Tämä asunto on puistomaisella alueella, se on erittäin tilava, vanhassa talossa ja kohtuullisen hintainen kokoonsa ja sijaintiinsa nähden. Harmi vaan, että taitaapa unelma-asuntoa haluta joku muukin kuin minä. Nyt jännitän ihan hirmusti huomista näyttöä ja mietin vain, kuinka saisin välittäjän hurmattua.

Kevättalvella ystäväni kysyi missä päin Helsinkiä kaikkein mieluiten asuisin. Vitsillä vastasin juuri tuon alueen, jossa unelma-asunto sijaitsee. Oikeasti en uskonut tähän mahdollisuuteen itsekään, sillä alueelta vapautuu asuntoja todella harvoin. Lisäksi tämä unelma-asunto muistuttaa kovasti ensimmäistä omaa asuntoani ja asuinaluetta, jolla silloin asuin. Koska rakastin ensimmäistä asuntoani, huomaan tuntevani jo nyt voimakkaasti kuuluvani tänne uuteen, vielä näkemättömään unelma-asuntoon. On lähes sietämätöntä, että mahdollisuus asua "maailman ihanimmassa" miljöössä on niin lähellä ja silti niin kaukana.

Asunnon etsintä ahdistusta

Äh ja päh! Eilen oli sitten Hesarissa se vaivalla väännetty (ja maksettu!!!) ilmoitus. Ja tulihan niitä yhteydenottoja. Huimat kolme kappaletta! Joista mikään ei ollut varteenotettava. Vai mitä sanoisitte alle 20 neliöisestä yksiöstä Vallilassa, kivan kokoisesta kämpästä Laajasalossa tai rivitalokaksiosta Aurinkolahdessa? Niin, kun tarkoitus olisi löytää pitkäaikainen koti ratikkamatkan päästä keskustasta ja tilaa saisi olla lähemmäs 30 kuin 20 neliötä. Pyydänkö liikoja? Eikö niitä asuntoja oikeasti ole? Eikö olisi pitänyt olla rehellinen ja kertoa koiruudesta? Nyt alkaa jo vähän ahdistaa... Kuukauden päästä olen asunnoton. :(

Hyvää kevättä! Säästä huolimatta.

Toukokuun alun kunniaksi muuttui blogin tausta. Katsotaan, teenkö tässä lähiaikoina muitakin muutoksia. :) Toivottavasti uusi ilme miellyttää!

Oma vappuni on sujunut todella rauhallisesti. Joku voisi sanoa, että jopa tylsästi, mutta itse nautin tällaisestäkin vapun vietosta. Ainoa kosketukseni vappujuhlintaan oli kävelylenkki Aarnen kanssa ystävääni Mikkoa tapaamaan. Mikko oli kaupungissa bändinsä keikan takia ja niinpä treffasimme keskustassa ja kävelimme kaupungilla katsellen juhlijoita. Reitti vei lopulta takaisin keikkapaikalle Lutakkoon, jossa toivotin pojille hyvää keikkaa ja lähdin itse takaisin kotiin. Olisihan minulla ollut mahdollisuus päästä keikkaa katsomaan, mutta tällä kertaa en jaksanut innostua.

Tänään pitäisi tehdä pikasiivous (koska eilen se jäi tekemättä) ennen kuin vanhempani tulevat käymään. Nauroin kyllä tätä "sääli"vierailua. Vanhempani taitavat luulla, että on kurjaa viettää vappua yksin. :) Ihania ovat, kun minua ajattelevat. Enkä minä heitä aio poiskaan ajaa, jos haluavat kerran tulla käymään! :)

Nyt kipin kapin Aarnen kanssa ulos vesisateeseen, sitten aamupalaa naamaan ja imuri heilumaan! Oikein hyvää toukokuun alkua kaikille!

Kuvia elämästä

1. Tältä näytin muutama vuosi sitten

Muutama vuosi taaksepäin laihduin huimasti (21 kiloa) rankan eron jälkeen. Yhtäkkiä kukaan ei tunnistanut minua. Tältä näytin silloin.

2. Toisinaan olen myös edustava

Ystävieni häissä olin pukeutunut stailistiystäväni ihanaan harmaaseen mekkoon. Nykyään minun ja mekon tiet ovat yhdistyneet jälleen, kiitos Jonnan! :)

3. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle mielelle

Asuin vuonna 2005 Englannissa. Tämä oli viimeinen ja samalla ikimuistoinen ilta ulkona Lontoossa. Nämä ilmeet ovat fiiliksessään niin vilpittömät, etten voi muuta kuin hymyillä kun näen tämän kuvan.

4. Tahtoisin elää tämän hetken uudelleen

Ihana pitkä matka Keski-Aasiassa. Voisin lähteä toistekin. Matka oli elämyksiä täynnä!

5. Muun muassa nämä ihmiset ovat huippuja

Yksi niistä ihanista illoista, joita olemme Inkan ja Jussin takapihalla viettäneet! :)

6. Minua ei naurattanut

Melko tarkkaan vuosi sitten löin kyynärpääni uimahallin pukukopin saranaan ja pyörryin tästä aiheutuneesta kivusta. Lopputuloksena oli murtunut nenä. Niin mun tuuria! Ei naurattanut ei.

7. Olin kaikkea muuta kuin onnellinen

Silloin muutama vuosi takaperin olin kovin onneton. Vappuna join itseni tähän kuntoon. Tänään (vapun kunniaksi) sain tämän kuvan ystävältäni Joonakselta. Nyt jo jaksaa tämäkin hymyilyttää.

8. Tämä on mielestäni kaunis kuva

Taas kerran yksi Aasian reissun kuvista. Mutta en pääse mihinkään siitä, että noin 45 kilometrin, noin kahden kilometrin nousun ja puolentoista päivän patikoinnin jälkeen tämä maisema vei sydämeni.

9. Kuva jostakusta jota rakastan

Pieni kummipoikani ja minä. Tarvitseeko muuta sanoakaan.

10. Minä sellaisena, miltä haluaisin näyttää muiden silmissä

Voi kun aina näyttäisi näin energiselta, iloiselta ja itsevarmalta. No, turha luulo. Kuten ystäväni hauskasti sen ilmaisi: "Leuka alas ja kohti uusia pettymyksiä!" :)

11. Kuva, jossa esittelen uutta hiustyyliäni

Englannista muuton jälkeen värjäsin hiukseni mustaksi. Älykkyysosamääräni nousi välittömästi!

12. Uusin kuva minusta

Tämä on viimeisin kuva minusta.

Oikein hauskaa vappua kaikille!

Suuri etsintä

Asunnon etsintä on nyt lähtenyt täysin käyntin. Muutamat ilmoitukset on laitettu nettiin ja lauantain Hesariin on rustattu muutama rivi. Puskaradio on pauhannut jo puolentoista viikkoa toden teolla. Hesarin ilmoitus kyllä vähän jännittää, sillä sunnuntain lehti on normaalisti se kaikkein tehokkain ilmoituskanava. Nyt vapun vuoksi lehteä ei ilmesty sunnuntaina ja todennäköisyys, että vappuaamun Hesari jää joltakulta lukematta lienee enemmän kuin suuri. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta. Toivottavasti soittoja tulee ja sopiva asunto löytyy!

Tähän mennessä olen saanut kaksi asuntotarjousta. Toinen netti-ilmoituksen ja toinen puskaradion kautta. Puskaradion tarjous ei ollut valitettavasti ollenkaan varteenotettava, sillä hinta oli huikea 750 €. Summa, johon minun yksineläjän budjettini ei todellakaan taivu. Toinen tarjous taas oli osittain hyvä, mutta jäin epäilemään sitä muutaman epäkohdan vuoksi. Tässä asunnossa on parvi, jota en toivoisi kodissani olevan, eikä siellä ole OLLENKAAN säilytystilaa. Tosin asunto on korkea ja siellä on toimiva TAKKA. Nyt täytyy odotella soittoja ja toivon mukaan sopia näyttöjä.

Vastaus oli ei

Kävin sitten viime viikonloppuna katsomassa tuota kolmiota korkeilla huoneilla. Asunto oli kaikkea sitä mitä se etukäteen lupasikin. Kaikki listaamani plussat olivat oikein. Vain yksi asia puuttui. Tämä ei ollut minun kotini. Joskus sen vaan tuntee. Kodin etsintä siis jatkukoon!

Viikonlopun jälkeen olen ollut rättiväsynyt. Maanantaina makasin sohvalla viltin alla ja palelin, vaikka aurinko porotti suoraan ikkunasta. Ehkä töissäkäynti melkein kuukauden jälkeen ottaa veronsa. Viikonloppu ei muutenkaan ollut se kaikkein rentouttavin (kello viiden tai kuuden herätyksineen). Olin vierasilla vanhempieni luona ja tottakai paikalla oli myös pintä perhedraamaa. Tällä kertaa en ollut millään lailla osallisena koko soppaan, mutta toisten rauhoittelu ja härdellin keskellä luoviminen ei ole jotain mitä voisi kutsua rentouttavaksi. Totesinkin itselleni sunnuntaina töihin lähtiessä: "ihana päästä töihin lepäämään".

Täytyy sanoa, että odotan ihan mielettömästi Helsinkiin muuttamista. Ajatella, ettei minun sitten tarvitse matkustaa kolmea-neljää tuntia päästäkseni lähemmäs työmaata, majailla toisten nurkissa ja järjestellä jatkuvasti aikatauluja. Viikonloppuina työskentely ei tunnu pian enää missään!

Päättämisen sietämätön vaikeus

Olen ongelmissa. Tarkoitus on muuttaa ja siirtää elämä Jyväskylästä Helsinkiin kesäkuun alussa. Muuton puolesta puhuu moni järkevä seikka, kuten se että koulu Keski-Suomessa alkaa olla vähissä ja koko perheeni taas majailee eteläisessä Suomessa. Lisäksi minulla on osa-aikatyö pääkaupungissa. Eipä tuo muuttaminen niin kummallista ole, olenhan tehnyt sen aiemmin jo 16 kertaa (huokaus). Varsinaiseksi ongelmaksi on muodostunut omat ominaisuus-, hinta- ja sijaintivaatimukseni ja niiden yhdistäminen sopivan asunnon metsästyksessä. Helsingin hintataso ei tullut yllätyksenä, mutta nyt kun ensimmäistä kertaa olen etsimässä asuntoa vain itselleni (ja Aarnelle) tuntuu kohtuullisen hintaisen, mukavan kodin löytäminen lähes mahdottomalta. Asunto, jota etsin maksaa lähelle 600 € kuussa ja sellainen summa pienillä tuloillani saa epäröimään. Onko minusta maksamaan tuollaista summaa yksin? Voi huokaus!

Olen pitänyt oman kodin löytämistä todella tärkeänä ja lähestynyt asiaa sillä mentaliteetilla, että "nyt haetaan pitkäaikaista" kotia. Jotta asunnon etsintään tulisi hieman lisää vaikeustasoa, sain eilen loistavan tarjouksen upeasta kodista, mahtavalla sijainnilla, huippu hintaan! Ainoa ongelma on se, että vuokraisin yksiön sijasta puolet kolmiosta...

En oikein tiedä mitä ajatella. Oman (siis VAIN MINUN) kodin löytäminen on kaiken aikaa ollut se tärkein kriteeri asunnon etsinnässä. Nyt kuitenkin tuntuu, että ehkä sittenkin olisi hyvä hieman laskea vaatimustasoa. Ainakin joltain osin. Tavallisesti en olisi hetkeäkään harkinnut tuollaista kimppakämppävaihtoehtoa, mutta nyt kaikki faktat puhuvat asunnon puolesta.

Tässä hieman tarjotun asunnon plussia:

• talo on vanha uudisrakennus, asuntoja siihen on rakennettu vasta viime vuonna. Näin ollen asunnossa on kaikki uuden ja vanhan talon hyvät puolet.
• noin kolmemetrinen huonekorkeus
• leveät ikkunalaudat
• vanhanaikaiset patterit
  
• puu(n näköinen) lattia (joko laminaattia tai parkettia, en ole vielä nähnyt kuin valokuvissa)
  
• uudet kodinkoneet
• ASTIANPESUKONE!!! +++ (vihaan tiskaamista)
• pesukone mahtuu kylppäriin
• myös kylppäri on luonnollisesti uuden karhea
• paljon kaappitilaa
• kämppis on tuttu (muttei sydänystävä, mikä on mielestäni hyvä) ja joustava ja kaiken lisäksi paljon poissa +
  
• kaikki huonekaluni mahtuvat asuntoon ++
• asunnon sijainti on loistava. Vain neljä kilometriä töihin (ennen asuin vain 400 m lähempänä), joten voisin helposti kulkea töihin jalan tai pyörällä.
• sijainti on muutenkin juuri siltä alueelta jonne olen kaiken aikaa halunnut
  
• hieman rauhallisempi sijainti: ison tien / hyvien kulkuyhteyksien läheisyydessä, mutta sopivasti välimatkaa isoon tiehen
• ihana puistomainen ympäristö +++
  
• pilkottava merinäköala ++
• hinnan nousua tämän hetkiseen asumiseeni tulisi maksimissaan noin 50 €, kun taas yksiöön muuttaessa ero olisi vähintään150 € ++++
• koiran saa viedä asuntoon +++
  

Kuulostaa ainakin omasta mielestäni aivan loistavalta. Ellen siis olisi etsimässä yksiötä.

Tässä vielä pari kuvaa (en tosin osannut laittaa niitä oikeaan järjestykseen):

Keittiö

Kylpyhuone

Talo ulkoa

Rappukäytävää

Tämä olisi minun makuuhuoneeni

Kuitupöllyssä

Aloitin tuossa jokin aika sitten uuden neuleen (jälleen kerran). Tällä kerralla työn alla on epä symmetrinen "neuletakki" pellavalangasta. Ihastuin mallin rentouteen ja ajattelin, että neule olisi täydellinen työvaate kesäkuumalla. Lankakaupassa käytyäni varmistuin myös pellavan luonnollisen värisestä ja totesin, että värihän sopii jopa naamatauluuni!

Kuva ja malli Garnstudiolta

Ajattelin pellavan olevan myös mielettömän kiva materiaali työstää. Ja onhan se. Tavallaan.

Pellavalankaa on helppo ja nopea neuloa. Fiilis on vähän samanlainen kuin neuloisi oikein ohutta paperinarua. Vielä kun tarkoituksena ei ole saada aikaan tiivistä neulosta, vaan löysähköä verkomaista pintaa, luulisi neulontakokemuksen olevan loistava! Aivan: LUULISI!

Heleppoa ku heinänteko!

Pellavan neulominen onkin helppoa ja tavallaan mukavaa. Ainut vaan, että langasta pöllyää pellavakuitua jokaisen puikon heilahduksen aikaansaamana. Kaikki vaatteet ja pinnat (tietokonetta myöden) ovat pellavapölyssä. Kuitupöly takertuu silmälasien linsseihin, käsien kuivaan ihoon. Se tunkeutuu hengityksen mukana suuhun ja löytää tiensä suuhun ja silmiin. Koko ajan kutittaa jostain. Mieli tekisi jatkuvasti hieroa nenää ja silmiä.

...mutta ah, niin pölyistä! Esimerkkinä legginssien pintaa.

Tällä hetkellä koko pellavalanka"pelleily" mietityttää. Työ toki etenee melko nopeasti, mutta työstäminen on äärimmäisen ikävää. Langat on kuitenkin jo ostettu ja toistaiseksi jaksan uskoa siihen, että neule valmiina (kasteltuna ja ommeltuna) ei enää pöllyä eikä kutita.

Itsensä haastamista

Ajattelin sunnuntain kunniaksi ottaa matkailun puheeksi. Matkailu on minulle hieman kaksiteräinen miekka, sillä samaan aikaan pelkään ja rakastan matkailua. Mielestäni ei ole montaa yhtä asiaa avartavaa ja mielenkiintoista asiaa, kuin maailmaan tutustuminen. Eikä yhtä pelottavaa. Juuri tästä pelottavuudesta johtuen olen yrittänyt pakottaa itseäni maailmalle mahdollisimman paljon. Mikään ei kasvata yhtä paljon kuin pelkojensa kohtaaminen.

Mikä ihme siinä matkustamisessa sitten pelottaa? Olen pinestä lapsesta lähtien ollut jännittäjä. Jopa lähikioskille meno ja kioskin tädin kanssa puhuminen tuntui minusta aivan kamalalta. Omaksi selviytymiskeinokseni olen ottanut pelottavien asioiden kohtaamisen. Siispä minusta on vuosien aikana kehittynyt melko hyvä esiintyjä; enää en pelkää puhua suurellekaan yleisölle, jännitän kyllä! Olen myös yrittänyt matkustaa mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon.

Matkustamisessa en ole onnistunut (vielä!) yhtä hyvin kuin esiintymispelon kanssa. Mutta olen edistynyt paljon. Lapsuuden perheessäni ei kovin paljoa matkusteltu. Nyt aikuisella iällä olen monesti ihmetellyt kuinka erilaisiksi minun ja melkein kaksi vuotta vanhemman sisareni elämät ovat muodostuneet. Yksi suuri ero on tekemämme matkat. Sisareni on matkustanut vain kahteen eri kohteeseen elämässään: Kreetalle ja Tukholmaan. Tämä johtunee siitä, että olemme painottaneet elämässämme aivan eri asioita. Hän perhettä ja minä... ...ööö... ...no kaipa sitten sitä, että tuntisin itseni mahdollisimman hyvin ja olisin mahdollisimman avarakatseinen ihminen.

Vanhempanikin ovat alkaneet matkustaa vasta sen jälkeen, kun lapset ovat lentäneet pois pesästä. Suurin osa matkoistani onkin tehty vasta sen jälkeen kun muutin pois lapsuuden kodistani. Pienellä opiskelijabudjetilla olen onnistunut vähintäänkin kohtuullisesti löytämään itseni milloin mistäkin maailman kolkasta. Jossain vaiheessa tavoitteeni oli matkustaa kerran vuodessa ulkomaille. Nykyään se ei valitettavasti onnistu, mutta en silti usko matkojeni olevan matkustettu.

Tässä maailman kartta josta selviää vierailemani paikat:


visited 15 states (6.66%)
Create your own visited map of The World

Vain 6,66% maailman paikoista koettu! Muutama paikka vielä jäljellä! :)

Vierailu tai matkustus ei kyllä välttämättä ole se kaikkein sopivin sana ihan jokaiseen merkitsemääni maahan, sillä asuin vuoden Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissakin vietin yhden kesän osana amerikkalaista perhettä. Mutta kaikki tyynni, vieraalla maalla näissäkin tapauksissa ollaan oltu.

Niin sanotulla rantalomalla olen käynyt vain kahdesti. Kahdeksan vuotiaana Kreikassa ja noin 20-v. Tunisiassa. Erikoisimmat matkakohteeni ovat luultavasti olleet 2007-08 vuodenvaihteen matka Valko-Venäjälle ja kesän 2008 kuukauden reissu Keski-Aasiaan. Kipinän entisiin Neuvostoliitonmaihin minulle antoi ystäväni Markus, joka on yksi erikoisimmista matkailijoista, jonka tiedän.

Minä ja Markus Minskissä

Keski-Aasian reissulle eksyin juuri tuolla Valko-Venäjällä tutustumieni ihmisten kautta, joten matkaillessa ei todellakaan voi aina tietää minne tie vie.

Minä ja varpaat Kirgisiassa

Laiskuri auringossa

Olen ollut viimeiset neljä päivää erittäin laiskalla tuulella, enkä näin ollen ole saanut juuri mitään tehtyä. Päässä pyörii lähinnä: "Laiskuria laulattaa..." Tai oikeastaan ei edes naurata niin paljoa, sillä laiskotellessa eivät hommat etene. Kotitehtävät, esseen kirjoitukset, kankaankudonta ja muut projektit laahaavat perässä.

Tänään sentään jaksoin käydä Aarnen kanssa kivalla lenkillä, sillä aurinkokin paistoi kerrankin kirkkaalta taivaalta. Olin varustautunut ulos hieman liian paksulla takilla, sillä kevät päivä osoittautui yllättävän lämpimäksi. Liian lämmin oli myös Aarnella. Koira parka läähätti auringossa minkä kerkesi. Hieman huolestuttaa kuinka meidän käy kesällä. Toki nyt oli tosi aurinkoinen päivä, mutta ulkona ei silti ollut kuin maksimissaan +15 astetta lämmintä auringossa. Varjopaikoilla oli siis huomattavasti viileämpää. Silti mietin mitä tapahtuu, kun ulkona on sen +20 astetta varjossa. Aarnella ei nyt ole edes kovin pitkä karva. Täytynee kesällä leikata karvapeite pojalta kokonaan pois.