keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Päättämisen sietämätön vaikeus

Olen ongelmissa. Tarkoitus on muuttaa ja siirtää elämä Jyväskylästä Helsinkiin kesäkuun alussa. Muuton puolesta puhuu moni järkevä seikka, kuten se että koulu Keski-Suomessa alkaa olla vähissä ja koko perheeni taas majailee eteläisessä Suomessa. Lisäksi minulla on osa-aikatyö pääkaupungissa. Eipä tuo muuttaminen niin kummallista ole, olenhan tehnyt sen aiemmin jo 16 kertaa (huokaus). Varsinaiseksi ongelmaksi on muodostunut omat ominaisuus-, hinta- ja sijaintivaatimukseni ja niiden yhdistäminen sopivan asunnon metsästyksessä. Helsingin hintataso ei tullut yllätyksenä, mutta nyt kun ensimmäistä kertaa olen etsimässä asuntoa vain itselleni (ja Aarnelle) tuntuu kohtuullisen hintaisen, mukavan kodin löytäminen lähes mahdottomalta. Asunto, jota etsin maksaa lähelle 600 € kuussa ja sellainen summa pienillä tuloillani saa epäröimään. Onko minusta maksamaan tuollaista summaa yksin? Voi huokaus!

Olen pitänyt oman kodin löytämistä todella tärkeänä ja lähestynyt asiaa sillä mentaliteetilla, että "nyt haetaan pitkäaikaista" kotia. Jotta asunnon etsintään tulisi hieman lisää vaikeustasoa, sain eilen loistavan tarjouksen upeasta kodista, mahtavalla sijainnilla, huippu hintaan! Ainoa ongelma on se, että vuokraisin yksiön sijasta puolet kolmiosta...

En oikein tiedä mitä ajatella. Oman (siis VAIN MINUN) kodin löytäminen on kaiken aikaa ollut se tärkein kriteeri asunnon etsinnässä. Nyt kuitenkin tuntuu, että ehkä sittenkin olisi hyvä hieman laskea vaatimustasoa. Ainakin joltain osin. Tavallisesti en olisi hetkeäkään harkinnut tuollaista kimppakämppävaihtoehtoa, mutta nyt kaikki faktat puhuvat asunnon puolesta.

Tässä hieman tarjotun asunnon plussia:
  • talo on vanha uudisrakennus, asuntoja siihen on rakennettu vasta viime vuonna. Näin ollen asunnossa on kaikki uuden ja vanhan talon hyvät puolet.
  • noin kolmemetrinen huonekorkeus
  • leveät ikkunalaudat
  • vanhanaikaiset patterit
  • puu(n näköinen) lattia (joko laminaattia tai parkettia, en ole vielä nähnyt kuin valokuvissa)
  • uudet kodinkoneet
  • ASTIANPESUKONE!!! +++ (vihaan tiskaamista)
  • pesukone mahtuu kylppäriin
  • myös kylppäri on luonnollisesti uuden karhea
  • paljon kaappitilaa
  • kämppis on tuttu (muttei sydänystävä, mikä on mielestäni hyvä) ja joustava ja kaiken lisäksi paljon poissa +
  • kaikki huonekaluni mahtuvat asuntoon ++
  • asunnon sijainti on loistava. Vain neljä kilometriä töihin (ennen asuin vain 400 m lähempänä), joten voisin helposti kulkea töihin jalan tai pyörällä.
  • sijainti on muutenkin juuri siltä alueelta jonne olen kaiken aikaa halunnut
  • hieman rauhallisempi sijainti: ison tien / hyvien kulkuyhteyksien läheisyydessä, mutta sopivasti välimatkaa isoon tiehen
  • ihana puistomainen ympäristö +++
  • pilkottava merinäköala ++
  • hinnan nousua tämän hetkiseen asumiseeni tulisi maksimissaan noin 50 €, kun taas yksiöön muuttaessa ero olisi vähintään150 € ++++
  • koiran saa viedä asuntoon +++
Kuulostaa ainakin omasta mielestäni aivan loistavalta. Ellen siis olisi etsimässä yksiötä.

Tässä vielä pari kuvaa (en tosin osannut laittaa niitä oikeaan järjestykseen):

Keittiö

Kylpyhuone

Talo ulkoa

Rappukäytävää

Tämä olisi minun makuuhuoneeni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti