Vaaleaa roosaa ja limen vihreää

Vuokrasin asunnon. Piste. Eilen tein ihan oikeasti sen sopimuksen ihanasta, uudesta asunnostani! Ja jopa avaimet luovutettiin minulle jo näin etukäteen. Asunto tulee vapautumaan 23. päivä tätä kuuta. Tämä tarkoittaa vähintään viittä tehokasta remonttipäivää ennen viikonloppua ja kuun viimeistä päivää. Huomenna täytynee soitella vuokranantajalle ja kysellä mitä hän oikeastaan tarkoitti sillä, että saan remontoida asuntoa mieleni mukaan. Ihmiset kun ovat niin erilaisia ja sama asia voi tarkoittaa montaa eri asiaa eri ihmisille. Kun minulle sanotaan, että saan vapaasti remontoida, se tarkoittaa sitä, että revin lattiat ja seinät auki ja etenen siitä eteenpäin. Jollekin toiselle se tarkoittaa lupaa maalata, kunhan värinä käytetään vain maalarin valkoista.

Seinät nyt alkajaiseksi ajattelin maalata, mutta saas nähdä saanko käyttää värejä asunnon muodon muutokseen. Haaveissa välkkyy vaaleaa roosaa ja limen vihreää, sekä korostusvärejä ja helmen valkoista kuultomaalia. Olen värvännyt aika liudan apureita jo valmiiksi ja innokkaimmat heistä jo miettivät olisiko fiksumpaa etsiä muovilattian alta aitoa puuta vai rakentaa uutta laminaattilattiaa. Ja minä kun en vielä tiedä saanko edes luvan koskea koko lattian pinnoitukseen!

Olen jälleen kerran vanhemmillani yökyläilemässä, sillä työmatka Lahdesta Helsinkiin on huomattavasti lyhyempi kuin matka Jyväskylästä Helsinkiin. Valitettavaa tässä ratkaisussa on vain se, että esimerkiksi juuri nyt isäni tuijottaa jääkiekon maailmanmestaruuskisoja juuri siltä paikalta, missä minun pitäisi olla jo nukkumassa. Aamulla herätys on viimeistään kuudelta ja kello on jo 15 yli puolen yön. Voi kuinka nautinkaan sitten, kun saan herätä aamulla omasta kotoa ja matkustaa työpaikalle vaivaiset alle neljä kilometriä!

Vuokrasin asunnon, kai.

Niin siinä pääsi sitten käymään, että asunto on vuokrattu. Tai siis tavallaan on vuokrattu. Sopimus on tähän mennessä tehty ainoastaan suullisena, joten jokin osa aivoistani ei suostu uskomaan asiaa vielä ihan todeksi. Ihan oikea, kirjallinen sopimus kyllä tehdään mahdollisimman pian, mutta siinä kestää hetken, sillä uudet vuokranantajani asuvat hieman kauempana Helsingistä.

Eilinen oli hyvin rankka päivä, kaikkine asunnon etsimisjuoksuineen ja hirveine näyttöineen. Viidestä eilen katsastamastani asunnosta uusi kotini oli se neljäs. Siihen mennessä olin jo ehtinyt menettää toivoni asunnon löytämisestä, sillä aiemmat kohteet olivat olleet enemmän tai vähemmän täysiä pommeja isoilla hintalapuilla varustettuna. Lähestyinkin uusinta asuntonäyttöä raskain mielin. Yllätys oli suuri, kun astuin tähän kotiin sisään. Pimeäksi kuvittelemani asunto olikin erittäin valoisa ja vaikka asunnon ikkuna oli raollaan, ei alapuolella kulkevan kadun vilkas liikenne kantautunut aivan tähän pieneen asuntoon asti.

Yksiön huone oli ihanan tilava eikä keittokomerokaan ollut aivan toivottoman pieni. Kylpyhuoneeseen ei valitettavasti mahtunut pesukonetta, mutta se sentään oli uusittu viimeisen vuoden aikana. Kylpyhuone loistikin siistinä ja kivana pakettina, pienuudestaan huolimatta. Keittokomero oli huoneista kaikkein ikävimmässä kunnossa, mutta nurkassa kököttävä kaasuliesi oli pelkkää plussaa. Arvioin välittömästi, että keittokomeron ikkunan alla olevaa pöytätasoa voisi nostaa sen verran, että sen alle voisi saada huoneistosta puuttuvan pakastimen. Loistavaa! Vielä kun keksisin tavan änkeä pesukone keittiöön! :)

Nyt ainoa ongelma oli se, että asuntoa katsomassa oli noin 11 muutakin asunnon etsijää. Mitään haastatteluja ei esitetty ja olo olikin kuin mahdotonta lottovoittoa odotellessa. Päätin ottaa härkää sarvista ja lähettää asunnon omistajalle tekstiviestin, jossa kerroin pitäväni asunnosta ja toivovani saavan sen itselleni. Pari tuntia ehti vierähtää ennen kuin puhelinsoitto tuli. Omistajan tytär ja asunnon tämän hetkinen vuokralainen olivat molemmat pistäneet minut mieleensä, ja esittivät nyt, että huoneisto vuokrattaisiin minulle. Hihkuin sisäisesti riemusta, kun keskustelin asiasta vuokranantajan kanssa.

Yksi kivoimmista asioista tässä uudessa asunnossa on se, että sen omistaja ilmoitti minulle, että voin remontoida siellä niin paljon kuin minua huvittaa. Ja he maksavat viulut! Ihan hirveitä ei asunnossa varmaankaan ehdi tehdä, sillä remontointiaikaa ennen muuttoa on huimat neljä päivää. Ajattelin kuitenkin satsaavani seinäpintojen uudistamiseen. Katsotaan mitä saan aikaan!

Vähän minua vielä jännittää, sillä vuokrasopimustahan ei vielä ole kirjoitettu. Pieni pessimisti sisälläni huutaa, ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma. Tämä siitäkin huolimatta, että vuokranantajani sanoi tämän suullisen sopimuksen pitävän.

Niin lähellä, mutta niin kaukana

Vihdoinkin on vähän muutakin kirjoitettavaa kuin sitä iän ikuista asuntotuskailua. Vaikka kyllä sitäkin on vähän tiedossa... :)

Keittiöpyyhekangas, jota olen vuoden alusta asti kutonut, valmistui tänään! Tosin siinä on vielä hieman fiksailtavaa, ja ne pyyhkeetkin siitä pitäisi ommella, mutta valmis kangas kaikki tyynni. Tässä kuva kankaasta (älä välitä huonoista väreistä):

Tästä tulee siis yhteensä neljä pyyheparia.

Olen viimepäivät ollut todella stressaantunut ja ylikierroksilla tämän asuntohomman takia. En ole saanut kunnolla nukuttua, enkä oikein osaa keskittyä mihinkään. Eilen jopa unohdin syödä, kun hötkyilin paikasta toiseen vailla mitään järkeä. Huomenna olen vihdoin menossa asuntonäyttöihin. Päivän ajaksi olen onnistunut sopimaan VIISI näyttöä. Valitettavasti niistä ainoastaan yksi on sellainen asunto, jonka oikeasti kodikseni haluaisin. Muut ovat ihan ok-vaihtoehtoja, mutta jokaisessa niissä on jotain vikana: sijainti suuren, vilkkaan tien varrella, ikkunat pohjoiseen (tämä asunto ei koskaan ole TODELLA valoinen), ei OLLENKAAN kaappi- tai säilytystilaa jne... Lisäksi asunnot ovat melko pieniä, ja tottakai: kalliita.

Onneksi joukossa on yksi helmi: unelma-asuntoni. Tämä asunto on puistomaisella alueella, se on erittäin tilava, vanhassa talossa ja kohtuullisen hintainen kokoonsa ja sijaintiinsa nähden. Harmi vaan, että taitaapa unelma-asuntoa haluta joku muukin kuin minä. Nyt jännitän ihan hirmusti huomista näyttöä ja mietin vain, kuinka saisin välittäjän hurmattua.

Kevättalvella ystäväni kysyi missä päin Helsinkiä kaikkein mieluiten asuisin. Vitsillä vastasin juuri tuon alueen, jossa unelma-asunto sijaitsee. Oikeasti en uskonut tähän mahdollisuuteen itsekään, sillä alueelta vapautuu asuntoja todella harvoin. Lisäksi tämä unelma-asunto muistuttaa kovasti ensimmäistä omaa asuntoani ja asuinaluetta, jolla silloin asuin. Koska rakastin ensimmäistä asuntoani, huomaan tuntevani jo nyt voimakkaasti kuuluvani tänne uuteen, vielä näkemättömään unelma-asuntoon. On lähes sietämätöntä, että mahdollisuus asua "maailman ihanimmassa" miljöössä on niin lähellä ja silti niin kaukana.

Asunnon etsintä ahdistusta

Äh ja päh! Eilen oli sitten Hesarissa se vaivalla väännetty (ja maksettu!!!) ilmoitus. Ja tulihan niitä yhteydenottoja. Huimat kolme kappaletta! Joista mikään ei ollut varteenotettava. Vai mitä sanoisitte alle 20 neliöisestä yksiöstä Vallilassa, kivan kokoisesta kämpästä Laajasalossa tai rivitalokaksiosta Aurinkolahdessa? Niin, kun tarkoitus olisi löytää pitkäaikainen koti ratikkamatkan päästä keskustasta ja tilaa saisi olla lähemmäs 30 kuin 20 neliötä. Pyydänkö liikoja? Eikö niitä asuntoja oikeasti ole? Eikö olisi pitänyt olla rehellinen ja kertoa koiruudesta? Nyt alkaa jo vähän ahdistaa... Kuukauden päästä olen asunnoton. :(

Hyvää kevättä! Säästä huolimatta.

Toukokuun alun kunniaksi muuttui blogin tausta. Katsotaan, teenkö tässä lähiaikoina muitakin muutoksia. :) Toivottavasti uusi ilme miellyttää!

Oma vappuni on sujunut todella rauhallisesti. Joku voisi sanoa, että jopa tylsästi, mutta itse nautin tällaisestäkin vapun vietosta. Ainoa kosketukseni vappujuhlintaan oli kävelylenkki Aarnen kanssa ystävääni Mikkoa tapaamaan. Mikko oli kaupungissa bändinsä keikan takia ja niinpä treffasimme keskustassa ja kävelimme kaupungilla katsellen juhlijoita. Reitti vei lopulta takaisin keikkapaikalle Lutakkoon, jossa toivotin pojille hyvää keikkaa ja lähdin itse takaisin kotiin. Olisihan minulla ollut mahdollisuus päästä keikkaa katsomaan, mutta tällä kertaa en jaksanut innostua.

Tänään pitäisi tehdä pikasiivous (koska eilen se jäi tekemättä) ennen kuin vanhempani tulevat käymään. Nauroin kyllä tätä "sääli"vierailua. Vanhempani taitavat luulla, että on kurjaa viettää vappua yksin. :) Ihania ovat, kun minua ajattelevat. Enkä minä heitä aio poiskaan ajaa, jos haluavat kerran tulla käymään! :)

Nyt kipin kapin Aarnen kanssa ulos vesisateeseen, sitten aamupalaa naamaan ja imuri heilumaan! Oikein hyvää toukokuun alkua kaikille!