Tiistai-päivän saldo on ehdottoman positiivissävyinen. Kävin koululla keskustelemassa opintojeni etenemisestä ja juttelin ohjaavan opettajan kanssa samantien tulevan opinnäytetyön sisällöstä. Pelkäsin hieman molempia keskusteluja, mutta aivan turhaan. Opintopisteitä näyttää kertyneen paremmin kuin hyvin ja opinnäytetyöhönkin sain konkreettisia vinkkejä työn eteenpäin viemiseksi. Kotona olen siis nyt väkertänyt kolmea erilaista maind map -tekelettä, joiden perusteella huomisessa opinnäytetyöseminaarissa saan jo hienosti esiteltyä ajatuksiani muille seminaarilaisille. Jee! Neiti Ruusupuu on reipas koululainen! :)
Iltapäivällä kävin harrastamassa "korkeakulttuuria" ja tutustumassa Madridilaisen taiteilijan Fernando Garcian "6 months and 34 years" -näyttelyyn galleria Harmoniassa. Näyttelyn nimi viittaa sekä Garcian ikään että aikaan, jonka hän on suomessa viettänyt. Töissään taiteilija on tutkinut suomenkielen rakennetta ja "arkkitehtuuria" saaden aikaan mielenkiintoisia ja osittain järjettömiäkin lauseita. Näytteillä olevat työt ovat mielenkiintoisia ja hauskoja. Mikäli siis satut olemaan Jyväskylän käy ihmeessä katsastamassa näyttely! Se on avoinna aina syyskuun 27. päivään saakka.
tiistai 1. syyskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti