sunnuntai 2. elokuuta 2009

Ihmisen paras ystävä

Kuten moni muukin eläinten ystävä, hankin minäkin tänä kesänä itselleni nelijalkaisen ystävän. Aiemmin olen keksinyt jos jonkinlaista tekosyytä siihen "miksi" EN voi hankkia koiraa. Näitä ovat olleen haukun kalleus, sen hoitamiseen kuluva raha, se että matkustan paljon, koira sitoo, siitä lähtee karvaa ja ennen kaikkea "enhän MINÄ voi tehdä tuollaisia päätöksiä". Viimeisin väite on ehkä kaikkein kummallisin, sillä olen jo 28-vuoden kypsässä iässä. Voin siis väittää olevani "aikuinen"!

Tänä kesänä olen ollut alavireisempi kuin aikoihin. Vaikka koira ei mikään pika-apu-laastari olekaan, en voinut välttyä ajatukselta, että se olisi helppo ratkaisu joihinkin ongelmiini. Haukun kanssa on PAKKO lähteä ulos monta kertaa päivässä. Koira tekee ihmisestä sosiaalisemman, eikä omaa napaa tarvitse tuijotella ihan koko ajan, kun luontokappale vie itseltä huomion. Koira rakastaa emäntäänsä pyyteettömästi, tai ainakin ymmärtää syy-seuraus yhteyden ihmisen ja ruokakupin välillä. Koirasta on seuraa ja jos kyseessä on pieni koira, eivät sen hoitokustannutkset kovin korkeaksi nouse. Lisäksi on koirarotuja, joista ei lähde karvaa ja jotka eivät allergisoi, kuten muut koirat. Kaikkien näiden syiden yhteissummana tulin siihen tulokseen, että kannattaisikohan kuitenkin harkita sitä koiran hankkimista.

Nyt elämääni on piristänyt pieni Aarne, kääpiö villakoira uros, jo noin kuukauden ajan. Aarne on nyt hieman yli puolivuotias. Se on rauhallisin pikku ystävä, jonka olen pitkään aikaan tavannut. Tämä sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä lähipiirissäni on paljon lapsia ja kissoja. Lisäksi Aarne matkustaa mukanani paikkakunnalta toiselle ja seuraa minua jopa töihin. Olemme totutelleet Aarnen kanssa toisiimme ja alammekin pikkuhiljaa toistemme kummallisia ja ihania tapoja.

Tänään olemme viettäneet kahdeksan tuntia töissä ja nyt rentoilemme ystäväni luona. Hän on luvannut maistattaa minulle (ei Aarnelle) uutta valkosuklaakakkureseptiään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti