Elämänohjeita

Eilen illalla tein huomion: Jyväskylä on täynnä ärsyttävän reippaita nuoria ihmisiä!

Johtuipa se siitä, että Jyväskylä on yliopistokaupunki tai ei, tuntuu kyläpahasemme olevan pullollaan yksin, kaksin tai joukossa urheilevia tyyppejä, täynnä optimismia ja elinvoimaa. Kun itse raahaudun väsyneenä, koirantalutushihna kädessä ympäri kävelyteitä, vastaan tulee juoksevia, rullaluistelevia tai sauvakäveleviä pariskuntia. He puhkuvat intoa ja keskustelevat maailmanpolitiikasta, parisuhteista tai siitä minkälaisen ruoka- tai treeniohjelman he ovat ITSE itselleen kehittäneet. Kun vihdoin kuvittelen kuulleeni ja nähneeni tarpeeksi, jotta olo tuntuisi vieläkin ryytyneemmältä kuin kotoa lähtiessäni, ilmestyy mutkan takaa näkyviin iso joukko nurmikolla yhdessä jumppaavia nuoria naisia. Inspiroiva musiikki pauhaa ja mukana on jopa muutaman tuoreen äidin kullanmussut. Lapset ovat kiltisti ja hiljaa, sillä onhan nyt äidin jumppahetki meneillään. Äidit taasen näyttävät merkkitrikoissaan siltä, kuin eivät koskaan olisi raskaana olleetkaan. Come on! Kello on kahdeksan illalla! Eikö nyt olisi lasten nukkumaan menon aika.

Fiilis on kuin katujyrän alle jääneellä. Omasta kaapista ei löydy "oikeita" ulkoiluvaatteita ja tunnen oloni vaivautuneeksi. Olenko katu-uskottava ulkoilija tennareissa, armeijanvihreässä hameessa ja siinä mustassa kulahtaneessa Cheap Mondayn takissa, josta olisi pitänyt jo aikaa sitten luopua? Hiuksetkin on sutaistu nutturale jotenkuten, eikä naamassa näy merkkiäkään ole siitä raikkaudesta mitä ympärillä pyörivät kanssaihmiset uhkuvat.

Note to myself: "Älä lähde väsyneenä lenkkeilemään sinne kaikkein suosituimmalle ulkoilureitille!"