Välillä on totisesti sellainen olo, että olisi voinut olla parempi jos olisi jäänyt kotiin nukkumaan. Eniten koko päivässä jäi mieltä kaivertamaan riita kollegan kanssa. Vihaan kaikenlaista riitelyä ja vihanpitoa ja konflikti työtoverin kanssa aiheutti sekä henkistä, että fyysistä tärinää. Konflikteja vielä enemmän vihaan epäoikeudenmukaisuutta ja kaksinaamaisuutta, joten tällä kertaa en pystynyt katsomaan vierestä kuinka nenän edessäni toimitaan väärin. Tämä kollegani on työpaikalla uusi ja vielä koeajalla. Ennen eilistä, en ollut kertaakaan työskennellyt hänen kanssaan yhtä aikaa, mutta olin kuullut kyllä huhuja herran työmoraalista. Hänelle tuntuu olevan tyypillistä myöhästely, omat tauot ja yleinen laiskottelu työpaikalla. Ajattelin kuitenkin olla tuomitsematta ketään ilman, että olen antanut tälle mahdollisuuden luoda itse vaikutelma minuun.
Homma ei kuitenkaan lähtenyt ollenkaan hyvin käyntiin, sillä hän ilmestyi paikalle 20 minuuttia myöhässä (edellisenä päivänä hän ei ilmaantunut töihin ollenkaan). Tämä ei vielä saanut minua menettämään hermojani. Se tapahtui vasta siinä vaiheessa, kun kaveri oli pitänyt 50 minuutin ruokatauon ja istui 45 minuuttia kahvitauolla. Olisi varmaan istunut kauemminkin, jos en olisi mennyt väliin.
Meillä on mielestäni ihan kivat tauot (pidemmät kuin lakisääteiset); puoli tuntia palkatonta ruokatuntia ja kaksi 15 minuutin palkallista kahvipaussia. Jotenkin oman laskuoppini mukaan hänen taukonsa eivät ihan vastanneet työpaikkamme säädöksiä. Älkää ymmärtäkö väärin, en ole nillittäjä, mutta epäoikeidenmukaisuutta kohdatessani, nousevat karvat pystyyn.
Kun kävin huomauttamassa uudelle kaverille, etteivät näin pitkät tauot ole ihan ok, hän kysyi minulta "mitä se on sulta pois?". !!! Siis mitä?!? Mitä se on multa pois, jos joku vaan lusmuilee töissä. Mielestäni se on koko työyhteisöltä pois, jos yksi lintsaa. Muuthan siitä kärsivät. Jos hommat saadaan nopsaan tehtyä, on kiva, että kaikki pääsevät nauttimaan tauoista.
Joka tapauksessa, tulikiven katkuisia sanoja vaihdettiin puolin ja toisin. Yritin pysyä tyynenä ja asiallisena, mutta samalla saada viestin uppoamaan. En tainnut ihan onnistua siinä. Jotkut eivät vaan tajua. Kun oli aika lähteä töistä, tärisin kauttaaltani ja poskeni hehkuivat roosanpunaisena. Sain kyllä kiitosta suoraselkäisyydestä muilta työtovereiltani, mutta totta puhuakseni jännitän takaisin työpaikalle menoa huomenna.
Eilinen kotimatkakaan ei sujunut sekään ihan putkeen. Kaikesta kuohunnasta johtuen, myöhästyin junalta ja Lahteen päästyäni jouduin rankkasateeseen. Onneksi kotimatkalla oli aikaa ajatella ja rauhoittua. Kuva näyttää hämäävästi rakeiselta, mutta todellisuudessa rakeisuus on lähestyvä saderintama! Kaunista, vaikka märkää. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti