Ajattelin ihastuttaa pienellä sisustusesineellä. Tämä laatikko on viimeisin sisustuselementti, jonka olen kotiini hankkinut. Tai hankkinut ja hankkinut… Sain sen ystäväni mökiltä, jossa se oli lojunut vuosikausia kellarissa. Hieman hiomista ja öljyämistä ja laatikko on kuin uusi. Tai ainakin kaunis vanha…

Sisustustyylini on selkeä. Tykkään yhdistellä vaaleita ja tummia sävyjä. Käytän värejä melko rohkeasti, mutta lähes aina suurina pintoina. Minulta ei siis löydy kovin helposti ruutua, raitaa tai muita kirjavia kuoseja. Raotan varmasti joskus myöhemmin sisustustani hieman enemmänkin.
En tiedä miksi, mutta yllätyin eilen siitä kuinka aikaisin pimeä jo tulee. Olin Jyväskylässä noin puoli kahdentoista aikaan yöllä ja päivä hämärtyi jo paljon ennen perille pääsyä. Vaikka muuten sää on vielä kovin kesäinen, huomaa illoista syksyn jo lähestyvän. Se on yhtälailla haikeaa ja ihanaa. Ihaninta syksyssä on raikkaan tuoksuinen ilma, surullisinta taas on se, että tietää kesän loppuvan.
Tänään olen menossa vierailemaan ystävieni luona Säynätsalossa. He ovat juuri ostaneet (kuvista päätellen) jumalaisen asunnon pienkerrostalosta, jolla on oma ranta. Asunnossa on viisi huonetta ja se on remontoitu vanhaa henkeä kunnioittaen. Muutto on juuri nyt meneillään ja Elina pyysikin minulta apua keittiön kaappien täyttämisen kanssa. Hänen aivonsa eivät kuulemma enää toimi ja suostu miettimään mihin mikäkin tavara olisi viisasta sijoittaa. Olen niin iloinen heidän puolestaan, sillä uskon heidän löytäneen unelmiensa kodin.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti